Referenssi

Ome­na Ho­tel­lit Fin­land Oy

”Enegian kumppanuudesta on meille niin laadullinen kuin euromääräinen lisäarvo.”

Omena Hotellit ja Enegia ovat laajentaneet yhteistyötään vuoden alusta alkaen. Enegian Energiapäällikkö on nyt Omena Hotellien apuna kaikissa ajankohtaisissa energia-asioissa. Aktiivisella dialogilla varmistetaan oikeiden ja järkevien asioiden tekeminen.

Omena Hotellien ja Enegian yhteistyö alkoi jo vuosia sitten sähkönhankinnan osalta. Vuoden 2016 alusta alkaen yhteistyötä syventyi, kun Omena Hotellit otti käyttöönsä Enegian Energiapäällikkö-palvelun. Energiapäällikkö tarjoaa asiantuntija-apua niin päivittäisessä energiaseurannassa kuin energia-asioihin liittyvässä päätöksenteossa.

– Tiivistyneen yhteistyön myötä vastaamme Omena Hotellien energianseurannasta EnerKey-raportointityökalun avulla. Seuraamme energian kulutusta tuntitasolla ja sen mahdollisia poikkeamia. Käymme myös jatkuvaa dialogia asiakkaan kanssa sekä teemme tarvittavia toimenpiteitä. Olemme asiakkaan energiakonsultti, kertoo Enegian asiakkuuspäällikkö Aura Marttinen.

Omena Hotellien tavoitteena on tehostaa energiankäyttöä, pienentää hiilijalanjälkeä ja hallita energiaan liittyvää tietoa.

– Perustoimintamme on lähtökohtaisesti energiatehokasta, mutta aina on mahdollisuus parantaa ja tehostaa toimintaa. Enegian asiantuntijoiden avulla voimme tunnistaa kehityskohteet ja uuden tekniikan tarjoamat mahdollisuudet. Lisäksi EnerKey-palvelun tuottaman datan avulla voimme helpommin laskea hiilijalanjälkemme, mikä antaa faktoja johtamiseen ja viestintään, aloittaa Omena Hotellien toimitusjohtaja Ville Valorinta.

Aktiivinen kumppani antaa näkemyksiä

Valorinta muistuttaa, että energia- ja vesikustannukset muodostavat yhden suurimmista kustannuseristä hotelliliiketoiminnassa.

– Oman ammattimaisen energiaosaamisen pitäminen talossa ei ole aina järkevää, jolloin joustava energiakumppani on toimiva ratkaisu. Meille oli tärkeää löytää osaava ja oma-aloitteinen kumppani, joka aktiivisesti miettii energia-asioitamme huomioiden liiketoimintamme tarpeet – asiakkaiden mukavuuteen energiatoimenpiteemme eivät saa vaikuttaa, jatkaa Valorinta.

Enegia pyrkiikin jatkuvasti varmistamaan, että Omena Hotellit tekevät järkeviä energiaratkaisuja. Energiapäällikölle voi myös kilauttaa kaikissa askarruttavissa energia-asioissa.

– Energiapäällikkö on kuin tekninen hotellipäällikkö, jolle voimme ohjata kaikki kyselyt. Saamme suosituksia ja näkemyksiä siitä, mikä on järkevää ja mikä ei, kiteyttää Valorinta. – Enegian kumppanuudesta on meille niin laadullinen kuin euromääräinen lisäarvo.

Omena Hotellit toimii parhaillaan seitsemässä eri kaupungissa Suomessa. Omena Hotellien asiakaslupaus on tarjota edullista, mutta laadukasta majoitusta kaupunkien keskustoissa. Omena Hotellissa asiakas maksaa vain siitä, mitä tarvitsee, minkä ansiosta Omena Hotellit on edullinen majoitusvaihtoehto kaikille matkustajille. www.omenahotels.com

Lue lisää menestystarinoita

Referenssi

Buildercom Oy

Referenssi

Caverion Oyj

Millä työkaluilla sinä voit
säästää energiaasi?

Ota yhteyttä asiantuntijaamme

Tai lue lisää palveluistamme:

Energiamarkkinat Energiatehokkuus Enerkey