Olet täällä

Demolition Man: science fictionia vai totta?

Demolition Man: science fictionia vai totta?

Valtiota johtaa presidenttinä tv-viihdetähti, ihmiset ajavat sähköautoja, kädessä pidetään puhekomennoilla toimivia minitietokoneita, henkilöntunnistus tapahtuu silmän iiriksestä, screenillä vilisevät litteät näyttöruudut, paikannuslaitteet ja rotanlihaburgerit. Pidän tieteiselokuvista, koska ne kuljettavat ajatukset toiseen aikaan ja paikkaan, jossa kaikki on periaatteessa mahdollista. Edellä luetellut asiat nousevat mieleeni, kun muistelen erästä minuun nuorena vaikutuksen tehnyttä elokuvaa. Tuon vuonna 1993 valmistuneen elokuvan tapahtumat sijoittuivat vuoteen 2032. Tuolloin 11-vuotiaalle pojalle oli hyvinkin helppo uskotella kaukaisessa tulevaisuudessa kaikenlaisen olevan mahdollista. Vaikka pidin elokuvassa esitetyn kaltaista henkilöä epätodennäköisenä koskaan toimimaan presidenttinä, niin vieläkin kaukaisempana ajatuksena pidin liikenteen sähköautoja, jotka vieläpä osasivat ajaa itseään. No, elämä on elokuvia ihmeellisempää.

Nyt vain 24 vuotta myöhemmin ympärillämme toteutuu - kuin tieteiselokuvien ennustamana - hyvin monia asioita, joita aikoinaan ihmeteltiin silmät pyöreinä valkokankaalta. Kaikki vain tapahtuu nopeammassa tahdissa. Luulisi siis minunkin olevan tyytyväinen kehityksen kulkuun. Ajoittain kuitenkin huomaan itsessäni levottomuutta tai kenties vauhtisokeutta, kun huomaan visioideni olevan edelleen hieman etäällä todellisuudesta. Tosielämän realiteetit palauttavat maan pinnalle. Miksi toistuvat akkuteknologian läpimurrot eivät realisoidu käytäntöön, miksi sähköauto maksaa niin paljon, miksen pysty hyödyntämään auton akkukapasiteettiä muuhun kuin ajamiseen, miksi latauspisteitä ei ole tarpeeksi, miksi latausliittimille ei ole yhtä standardia ja miksi kehitys yhtäkkiä vaikuttaakin niin hitaalta.

Mikäli voisin kirjoittaa itseni tieteiselokuvaan, olisi vuosi 2030 ja allani olisi yksi Suomen 250 000 sähköautosta. Kantama autossa saisi olla kesät-talvet realistiset 400 km, jota tukisi kattava ja luotettava itsenäisten kaupallisten tahojen muodostama pikalatauspisteiden verkosto. Ohjaisin mobiiliapplikaatiolla autoni latausaikoja sähkömarkkinan edullisempia tuntihintoja hyödyntäen. Kotini katolla toki olisi aurinkopaneelit täydentämässä sähköverkosta tapahtuvaa latausta. Auton kytkentäpaikasta riippumatta luovuttaisin esimerkiksi edullisempaa lataushintaa vastaan tietyn osuuden akkukapasiteetistäni kehittyneen älyverkon avulla hyödynnettäväksi, jotta päästövapaa energiantuotanto ja sähköverkko pysyisivät tasapainossa keskenään. Tätä tarkoitusta varten olisin valinnut minulle sopivan palveluntarjoajan monista tarjolla olevista. Sähköverkon kulutuskuormaa keventääkseni ja taloudellista hyötyä saavuttaakseni olisi akkukapasiteetti myös kotini käytössä kehittyneen kiinteistöautomaation avittamana.

Tällä iällä hakisin elokuvaltani myös tiettyä realismia, joten piirtämäni tulevaisuuden kuvan toteuttamiseen uskottavin ympäristö olisi tietysti Suomi. Meillä on kaikki edellytykset luoda täysin uudenlaista tekemistä sähköautojen hyödyntämiseksi energiavarastoina. Olemme osa maailman kehittyneintä sähkömarkkinaa, meillä on maailman nykyaikaisin sähköverkko sekä maailman johtavaa älykkäitä sähköverkkoja tukevaa ohjelmisto- ja laitteisto-osaamista. Elokuvan genre olisi tietysti skandinaavinen rikossarja.

Ei taitaisi näkemykseni edes mennä tieteiselokuvasta, kun suurin osa vaaditusta teknologiasta on jo hyvin pitkälle olemassa. Lisäksi vääjäämättömältä näyttää, että kuluttajat tullaan toden teolla pian elinkeinoelämän perässä kutsumaan osaksi ratkaisua, kun haetaan vastauksia energiavallankumouksen esittämiin haasteisiin. 

 

Key Account Manager